Lakiasiantuntija

Me Rakennustietosäätiössä kehitämme laadukasta ja kestävää rakennettua ympäristöä, jossa ihminen voi hyvin. Toimimme puolueettomasti, riippumattomasti ja yleishyödyllisesti kiinteistö- ja rakentamisalan kehittämiseksi. Meillä pääsee vaikuttamaan siihen, millainen tulevaisuuden rakennettu ympäristö on ominaisuuksiltaan.
Haemme lakiasiantuntijaa
Lakiasiantuntijana vastaat Rakennustietosäätiön ja RTS-konsernin monipuolisista oikeudellisista asioista. Työskentelet läheisessä yhteistyössä yliasiamiehen, konsernin hallitusten, konserniyhtiöiden johdon sekä säätiön TKI-tiimin kanssa. Tehtäväsi jakautuvat kahteen kokonaisuuteen.
Vastaat RTS-konsernin hallinnon ja sen prosessien tukemisesta, mikä sisältää hallinnollisten käytäntöjen toteuttamisen ja kehittämisen, kuten hallitusten, edustajiston ja toimikuntien toiminnan sekä päätöksentekoprosessit. Huolehdit sisäisten ja ulkoisten sopimusten laadinnasta ja sopimusvastuiden hallinnasta sekä yhtiöoikeudellisista ja säätiölainsäädännön mukaisista asioista. Lisäksi vastaat vastuullisuuteen liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä, kuten tekijänoikeuslakiin, julkisuuslakiin ja hankintalakiin liittyvien velvoitteiden soveltamisesta konsernin toiminnassa, erityisesti sidosryhmä- ja viranomaisyhteyksissä.
Tuet konsernin strategian mukaista operatiivista toimintaa. Tämä sisältää kotimaisen ja EU-tason regulaatiomuutosten seurannan ja analysoinnin kiinteistö- ja rakentamisalan näkökulmasta. Erityistä painoarvoa on digitalisaatioon, vastuullisuuteen, hiilijalanjälkilaskentaan ja rakennustuotteiden sääntelyyn liittyvillä muutoksilla, joiden vaikutusten ennakoinnissa toimit konsernin johdon ja TKI-toiminnan tukena. Lisäksi vastaat RTS-konsernin immateriaalioikeuksien hallinnasta, erityisesti säätiön sisältöjen, julkaisujen, tietomallien ja digitaalisten palveluiden oikeudellisesta turvaamisesta sekä niiden lisensointi- ja kaupallisista sopimusjärjestelyistä.
Etsimme henkilöä, jolla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto (esim. OTM) sekä kokemusta oikeudellisista asiantuntijatehtävistä. Arvostamme vahvaa osaamista sopimusoikeudessa, yhtiö- ja säätiölainsäädännössä sekä IPR-asioissa. Kiinnostus kiinteistö- ja rakentamisalan juridisiin kysymyksiin ja niiden ajankohtaisiin haasteisiin tukee tehtävässä menestymistä. Toivomme myös valmiutta käsitellä tutkimus- ja kehityshankkeiden sopimus- ja rahoitusmalleja ja arvioida niihin liittyviä riskejä. Tärkeintä on aktiivinen ja yhteistyökykyinen ote – kyky tunnistaa juridisia riskejä, kehittää niiden hallintaan käytäntöjä ja toimia osana konsernin strategista kehitys- ja linjaustyötä.
Tarjoamme sinulle vastuullisen roolin kiinteistö- ja rakennusalan tulevaisuuden kannalta merkittävässä organisaatiossa. Pääset vaikuttamaan kestävän rakennetun ympäristön kehittämiseen yhdessä konsernin asiantuntijoiden, tutkijoiden ja alan muiden toimijoiden kanssa. Käytössäsi on työtilat Helsingin keskustassa, mahdollisuus hybridityöskentelyyn sekä kilpailukykyiset edut, kuten kattavat työterveyspalvelut sekä lounas ja liikunta-/virike-etu. Työyhteisömme toimintaa ohjaavat luottamus, uudistuva osaaminen ja arvostava yhteistyö.
Jätä hakemuksesi ja CV:si urasivustomme kautta 24.11.2025 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Rakennustietosäätiö RTS sr:n yliasiamies Markku Hedman, puh. 040 702 4884.
- Osasto
- Rakennustietosäätiö
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Helsinki
Miksi työskennellä meillä?
-
Merkityksellinen työ
Meillä saa aidosti toimia kiinteistö- ja rakentamisalan näköalapaikalla alan asiantuntijoiden kanssa!
-
Työkaverit
Pienessä organisaatiossa työkaverit tulevat tutuiksi ja yhteistyön kynnys on matala.
-
Sijainti
Toimistolle pääsee helposti! Toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa Kampissa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Käytössämme on laaja etätyömahdollisuus.
-
Työajat
Työ ja vapaa-aika on meillä tasapainossa! Viikoittainen työaikamme on 36 h 15 min, mikä on vähemmän kuin alalla keskimäärin. Palkallisia vapaapäiviä ovat meillä myös vappuaatto ja uudenvuodenaatto.
-
Palkka ja edut
Tarjoamme asiantuntijoillemme kilpailukykyisen palkan. Meillä saa lounas- ja virike-edun, työsuhdepyörän sekä kattavat työterveyspalvelut.
Näin työskentelemme
Työskentelyämme kuvastaa niin yksilö- kuin tiimityöskentely sekä tiivis yhteistyö alan asiantuntijoiden kanssa.
Meillä saa työn luonteen mukaisesti tehdä niin läsnä- kuin etätyötä. Toimistollamme Kampin Voimatalossa on työtilaa jokaiselle ja mahdollisuus tavata kollegoita.
Tapaamme säännöllisesti koko työyhteisön voimin niin virallisissa kokouksissa kuin vapaamuotoisemmilla kahvihetkillä. Varsin kompaktissa työyhteisössä kollegat tulevat tutuiksi.
Meillä toimii aktiivinen vapaa-ajankerho Ritsa, joka järjestää työntekijöille vuoden mittaan rentoa ja mukavaa ajanvietettä työn vastapainoksi.
Rakennustieto Oy yrityksenä
Rakennustieto Oy on luotettava tietopalvelukumppani rakentamisen elinkaaressa. Arvoa tuovalla, ajantasaisella tiedolla mahdollistamme kestävästi rakennetun ympäristön. Rakennustieto Oy kuuluu RTS-konserniin, jonka omistaa Rakennustietosäätiö RTS sr.